Miesjoukkueiden ensimmäiset sarjakierrokset pelattu

9.10.2010

M1 (3.div), M2 (5.div) ja M3 (6.div) avasivat kaikki voitolla ja tasapelillä.

M1:
Kauden ensimmäinen turnaus tutussa 3.divarissa sujui positiivisissa merkeissä. Ennalta kovaksi arvioitu HöySä ei saanut LaPan puolustusta murrettua. Meille tarjoiltiin jopa yksi ylivoima, mutta verkko ei heilunut vastustajankaan päädyssä. Jalkapallolukemat 0-0. Toisessa ottelussa vastassa oli vanha tuttu Botnia. Tästä ottelusta oli etukäteen ajatellen voitto tarjolla. Maltti riitti antaa vastustajan jauhaa melkeen täydet kaksi erää. Lopulta vastustaja taisi hieman väsyä ja tilanteita alkoi tulla. 0-1 maali taisi olla myös henkisellä puolella Botnialle liikaa. LaPa nosti karvausta ensimmäisen kerran vasta aivan ottelun lopussa 0-3 tilanteessa ja palkintona neljäs maali vain muutamia sekunteja ennen summeria.

M2:

Kakkonen avasi kautensa sarjanousun jälkeen historiansa ensimmäisillä 5.divari-peleillä. Kausi pyörähti mukavasti käyntiin. Voitto ekasta pelistä 2-5 Team Emstaria vastaan ja toisesta taistelutasuri 1-1 nelosesta pudonnutta Tähteä vastaan. Voi sanoa kyllä, että kaikki pelasivat hyvän pelin ja tästä on mukava jatkaa tuleviin koitoksiin.

M3:

Vasta perustettu kolmonen pelasi historiansa kaksi ensimmäistä virallista ottelua. Eristyisesti tasapeli oli tiukassa, sillä LaPa tasoitti pelin vasta viime sekunneilla ilman maalivahtia pelaten.